maanantai 19. heinäkuuta 2010

Elämäni uudessa kodissa on totisesti nyt alkanut!
Olen nyt ollut kaksi viikkoa reissussa ja musta tuntuu, että olisin ollut jo ikuisuuden. Aika tuntuu menevän todella hitaasti, kun mulla ei ole oikein mitään tekemistä. Herään joka aamu 11 aikaan ja sitten vaan hengailen täällä kotona ja odotan, että mun host-sisko tulee kotiin ja keksii meille tekemistä. Ollaan nyt monena iltana menty meidän kaverien luokse ja pelattu X-boxilla smack downia tai miten se nyt ikinä kirjoitetaankaan. Se on kyllä ollut ihan hauskaa! Oon saanut jo aika paljon uusia kavereita, mutta niiden keski-ikä hipoo 25 :D
Olisi siistiä, jos tää mun perhe veis mua kiertelemään ympäri tätä kaupunkia. Oon mä muutaman kerran ollut tuolla kylillä, mutta ei siitä nyt saa mitään käsitystä. Tapasin mun toisen perheen tossa menneellä viikolla. Ne on ihan tosi mukavia ja ihania. Niillä on ihan huippu ravintola täällä Cascavelissa ja ne järkkää siellä kokoajan jotain juhlia. Se ruoka siellä niiden ravintolassa on niin hyvää! Niiden koti on ihan sairaan siisti. Ne asuu kerrostalossa, mutta se asunto on kyl oikeesti tosi iso. Muutenkin täällä kerrostalo asunnot on ihan hullun kokosia. Mun tuleva huone siinä niiden asunnossa on sairaan siisti! Ja siellä mulla vihdoin on ihan oikea VAATEKAAPPI! En tosiaan ole vieläkään sitä saanut... Käytiin tuon perheen kanssa sellaisessa pizzeriassa, jossa tarjoiltiin kaikkia ihan kummallisia pizzoja. Sieltä sai mm. maissi-,vihannes-,suklaa-vadelmahillo-, banaani- ja ananaspizzaa! Ne oli ihan mielettömän hyviä. Alkaa kyllä toi pizzan syönti kyllästyttää, kun sitä saa täällä niin usein. Myös uus ihan mielettömän hyvä ruoka, jota en ennen ollut maistanut on mustista pavuista tehty kastike. Sitä syödään jokaisella aterialla ja se on ihan tosi hyvää!
Täällä on nyt ollut viikon ihan tosi kylmä. Ulkona on ehkä 7 astetta lämmintä ja voitte vaan kuvitella millaista sisällä on, kun taloista ei löydy pattereita tai muita lämmityslaitteita. Ihan oikeasti heräilen yöllä laittamaan lisää vaatetta päälle, kun on niin kylmä. Yhtenä aamuna heräsin niin, että mulla oli päällä 3 paitaa, 2 hupparia, 2 housut, 2 sukat, 2 kaulaliinaa, pipo ja hanskat sekä kolme peittoa...ja silti oli kylmä. Huono juttu on myös, että suihkusta ei saa kunnolla lämmintä vettä. Tämä tarkoittaa, että kylmyys on pysyvä olotila täällä Brasiliassa tällä hetkellä. Mulle vaan sanotaan, että mä toin sen kylmyyden Suomesta tänne ja Brasilian lämpö tuli sinne. Niin tässä taisi oikeasti käydä! Toivon hartaasti, että se kesä alkaisi tulemaan!

1 kommentti:

  1. kivaa toi kylmyys :s tosin nyt tääl suomessa alkaa kelit huononee, joten ehkä se lämmin tulee sit taas sinne :D

    VastaaPoista