keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Makujen maailmaa!

Hei sunnuntaina oli mun isä synttärit ja sen äiti oli tehnyt sille jotain sen lempiruokaa lahjaksi. Noh minäkin sitten ihan kilttinä tyttönä menin ja söin sitä. Hanna söi ja myöhemmin järkyttyi! Ruoan jälkeen kysyin, että mitäs tää nyt sitten oikein oli. Mun host-isä alkoi kertomaan, että noh siinä on valkosia papuja, pekonia, makkaraa ja lehmän PERÄSUOLTA! OMNOMNOMONOM! Peräsuolta!! Mitä!!?? Vähänkö alko ällöttää sen jälkee. Ja tästälähtien varmistan aina ennen mitä olen syömässä ennen kuin pistän suuhuni. Tästä tlikin mieleeni kerta jolloin mulla oli joku epämääränen ruskee könttio mun lautasella. Kysyin että mikäs tämä nyt sitten on. Vastaus: POSSUN NAHKAA! Joopa joo.....Semmoisia makuelämyksiä näiltä päiviltä. M-mmmmm...

P.S. Peräsuoli oli hyvin huuhdeltu

tiistai 28. joulukuuta 2010

Brasilialainen jouluaatto

Aamulla olin aivan fiiliksissä siitä, että pääsin hakemaan, vihdoin, pakettia postista, jonka luulin olevan Annilta! Odotettiin jonossa varman puolituntia ja sitten ne ei ees meinannut löytää sitä ja olin aivan käpynä siellä! Se paketti oli siis sitten Hempalta, kiitos siitä siis! Mutta oli silti siistiä saada paketti jouluaattona suomesta!
Jouluaaton kunniaksi mentiin ostarille salonkiin pesemään ja laittamaan hiukset kuntoon iltaa varten. Huvittavaa, kuinka vaan tosi prinsessaks voi itsensä tuntee. Taas oli miljoona kättä mun hiuksissa pistämässä jotai aineita ja rullia sinne. On tää vaan niin luksusta kuulkaas!! Mulla oli illalla hullu kriisi päällä minkä mekon laitan. En vaa viittiny pukeutua liian hienoks mut ei nyt ihan arkivaatteissakaan voinut mennä. Demostroin tänne mun hienoa asuvalintaani! Juttelin myös porukoitten kanssa suomeen ja vieläpä MIKKO SIHVON! Oon kyllä sitä mieltä et sil oli aivan varmasti Vesan paita päällä...
Saapuessamme ravintolalle siellä oli kaikki laitettu niin hienoksi! Siellä se meijän vuokrattu joulukuusi ja uudet pukkikynttilät komeili..hahah naurattaa toi vuokrattu kuusi!! Mut kuitenki vaikka kaikki oli niin joulusta siellä niin se tunnelma ja fiilis vaan puuttu, oli vaan törkee helle. Illan mittaan kuusen alle keräänty pakettaja ja kun tupa oli täynnä väkeä niin kukapas muu kuin JOULUPUKKI saapui. Huvitti kun sillä oli semmoinen kivasti ruskettunut iho :D Lahjat jaettiin ja kuvia otettiin ihan loputtomasti! Sain aika monta lahjaa hei! Mm. kaksi mekkoa, paidan, kaulakorun, saippuaa(yrittääks ne vihjailla jotain?), tyynyliinan..siistiä! Mulla tuli mieletön päänsärky ja sit menin hetkeks sinne sivuun yksikseni kun muut alko syömään. Sitten kun olin tulossa alakertaan niin näin mun host-isän siellä yksin suruissaan, ne ikävöi niiden tytärtä joka on ranskassa, ja menin sen luo. Sitten mua alko itkettää ja mun host-äiti tuli sinne ja itkettiin siinä kokoperheen voimin ja surkuteltiin jotain. Päätettiin porukalla, että ruoka auttaa asiaan ja mentii illalliselle muiden kanssa. Siellä oli tarjolla: kinkkua, kanaa, riisiä, salaattia ja kaikenmaailman muita herkkuja. Ahhh herkullista!
Mun oli tarkoitus mennä mun host-vanhempien kanssa yhteen rokki baariin Hooligansiin, mutta ne vanhukset oli väsyneita ja anto liput mulle mun tädille Fernandalle ja mun ystävälle Mayconille. Mentiin sit sinne kuuntelee hullun hyvää musaa ja viettämään loppuiltaa. Oli kyllä kiva ilta vaikka olikin maailman epäjouluisin jouluaatto:D
FELIZ NATAL PARA TODO MUNDO!

torstai 23. joulukuuta 2010

aatonaatto!

Hou hou!
Kristen(USA) oli meillä yötä viimeyön ja valvottiin kolmeen asti kattoen huonoja leffoja ja pilkkien sohvalla. Aamulla piti herää kympiltä ja lähteä ravintolalle. Meillä oli mun host-äidin kanssa yhdeltä manikyyri ja pedikyyri. Nyt on kynnet niin nätteinä! Mulla on joulunpunaset varpaan ja sormien kynnet! Hauskaa! Tunnen itseni vaan jotenki tosi leidiksi, kun istuin siinä tuolissa ja se nainen hääräs siinä mun kynsien parissa. Ihan prinsessa olo!
Eilen käytiin vuokraamassa meille ravintolalle JOULUKUUSI! Oottekos ennen tuollaista kuullu. Vuokrattava joulukuusi :D Ihan hullua menoa täällä. Se on muovinen ja oikeestaan aika ruma. Ihme rusetteja ja jotain asioita täynnä. Vähän erilainen tyyli kuin siellä koto Suomessa. Voitteko kuvitella, että Kristenin brasilia perheessä on ollut joulukuusi jo melkein 2 kuukautta. Ja niillä kävi suunnitelija koristelemassa sen! Ihan tosi mitä tää meno oikein on :D Eihän tää ees tunnu miltään joululta!
Tänään tuli sukulaisia tänne. Huomena vietetään päivä varmaankin niiden kanssa ja yö ja juhlitaan joulua. Ihmiset on vaan kyselly että mitä sä teet joulua, aiotkos mennä tonne yökerholle. Mitä ihmettä :D Täällä mennään bailaamaan jouluaattona. Miten outoa. Saas nähdä mitä tapahtuu huomena. Mun kaveri Maycon tulee viettämään illan meidän kanssa. Ihan kiva niin sitten on jotain seuraa, kun noi vanhemmat kuitenkin lörpöttelee kokoillan jostain mistä mulla ei ole mitään hajua. Huomena tai ylihuomena teen tänne raporttia millainen oli brasilialeinen jouluaatto, mitä syötiin, mitä tehtiin ja paras mitä lahjoja saatiin. Tai saatiinko mitään :D Joulupukkikin tulee huomena kuulemma kello 9 illalla :D Millanen joulupukki sieltä tulee. Onkohan se ihan aito Suomalainen, en usko.
Hyvää aatonaattoa suomeen täältä Brasiliasta!!!

tiistai 21. joulukuuta 2010

Joulua odotellessa!

Hei, en vaan voi jotenki uskoa, että jouluaatto on perjantaina. Tai no itse asiassa täällä sitä juhlitaan vasta 25.12. Jotenkin vaan niin kummallista. Ei lunta, ei joulupipareja, ei oikeeta joulukuusta, ei mitää mitä siellä!! Meijän joulukuuseen tulee joka vuosi uusia koristeita. Tänä vuonna mä olen se uusin koriste! Siellä on joulupallo, johon on kirjotettu mun nimi. Ne oli ostanut sen Saksasta, kun ne kävi siellä tossa parikuukautta sitten. Joululauluja soi aina siellä täällä, mut ei vaan tunnu joululta. Täällä on siis tapana, että 24.12 ja 25.12 välisenä yönä syödään illallista perheen kanssa ja seuraavana päivänä on vasta se oikea juhlapäivä. Ihan hassua :D
Tänään istuttiin Loten (Norja) kanssa meijän ravintolassa ja mietittiin, että miten kiva ois olla joulu kotona siellä kaiken lumen ja kylmyyden keskellä. Mut sitten taas kyllä tää nyt täytyy kokea, liian kuuma, aurinkoinen joulu. Päätettiin, että 24.12 tehdään yhdessä jotain, jotta saataisiin vähän edes joulutunnelmaa. Saas nähdä mitä keksitään. Olin toissapäivänä tuolla ostarilla mun perheen kanssa. Yhdessä kaupassa oli TV auki ja sieltä tuli uutiset ja uutisia SUOMEN LAPISTA! Mun host-äiti oli ihan innoissaan, kun siellä kerrottiin joulupukin pajasta Rovaniemellä ja poroista ja lumesta. Ne oli ihan ihmeissään, että lukeeko joku oikeasti ne kirjeet joita lähetetään Joulupukille. Mua nauratti kamalasti. Kerroin sitten siinä vielä niille siitä Rovaniemellä olevasta tonttukoulusta ja ne sano, että mun pitää mennä lukee niitä kirjeitä sinne mitkä tulee Brasiliasta ja Portugalista, koska nyt osaan jo portugalia :D Saa sitten nähdä jos mun tulevaisuuden ammatti onkin TONTTU...en usko :D Kummallinen joulu siis tulossa täällä minulla :D Ja luultavasti ei ole edes KINKKUA! Eikä Vesan kuuluisaa Mörönlihaa<3 onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiyO-3imhoWib2f9cMuycqiTPr4tTYia1cSJyXm-EaPu2aIoyeAcODMvqf9pnjWRItKxcfHc2Rqt40ZRnZBlLimK4ODUygYUPacXDkrzxP7BXc6FHDfyOgwH2QWMIMVif4afb9_w_ogSDI/s1600/joulukuusi%2521.JPG">uu päivämäärää miettimään. En kyllä yhtään tahtoisi. Nyt tää brasilialainen elämä vasta alkaa maistua :)
Hyvää joulunodotusta sinne Suomeen teille kaikille!!

tiistai 14. joulukuuta 2010

Hyvää syntymäpäivää Cascavel!

Tänään heräsin aamulla tai no, iltapäivällä klo 13:00. Aamiaseksi söin PUUROA! Ainiin kiitos Hempsi kun lähetit mulle eloveenaa ja näkkäriä. Kaikki on täällä ihastunut siihen muumikalenteriin :) (Minä myös). Leppoisan päivän päätteenä oli Rotary joulujuhla. Tämä juhla ei kuitenkaan ollut mun rotary klubin vaan mun host-isän klubin. Mun oma klubi oli tekemässä Casvelin kunniaksi 58 metristä kakkua, johon munkin oli tarkoitus osallistua. Kävin katsomassa sitä kakkua kyllä ja ottamassa klubin presidentin kanssa kuvan ennen kuin ne alkoi jakaa sitä köyhille ja muulle väelle.
Tässä rotary juhlassa, mihin mä sitten menin mun host-vanhempien kanssa, oli semmoinen "amigo secreto" peli. Amigo secreto tarkoittaa salaista ystävää. Pelin ideanan on tuoda jokin lahja ja jokaisen lahjan tuoneen nimi laitetaan kippoon. Sitten yksitellen mennään ja otetaan nimi sieltä. Se jonka nimi on sanottu menee ja valitsee yhden lahjan ja se täytyy avata ja näyttää kaikille. Sitten otetaan seuraava nimi ja hän tulee ja valitsee lahjan pöydältä tai saa viedä jo valmiiksi avatun lahjan. Jos lahja viedään sinulta saat valita uuden lahjan. Ja näin peli etenee. Tässä pelissä siis kannattaa jäädä viimeiseksi, koska silloin saa valita minkä lahjan tahansa! Minun onnellani olin toiseksi viimeinen, ja koska jäljellä oli ainoastaan suklaata, jota en halunnut, valitsin yhden valmiiksi avatun lahjan. Valitsin sitten 12 vuotta vanhan wishkey pullon :D Se oli lahja, jonka jokainen halusi ja minä sitten sain sen! Kyllä host-isä oli ylpeä suomalaisesta tyttärestään!

maanantai 13. joulukuuta 2010

Loppu matka ja paluu!

Noh seuraavat kaksi päivää vietettiin pitkälti autossa. Aamulla käytiin vielä vierailemassa muutamassa kohteessa kuten Mini mundossa. Mini mundo tarkoittaa pientä maailmaa. Sinne oli rakennettu semmonen mimiatyyri kaupunki. Aivan mahtava! Ostettiin myös paljon suklaata sieltä. Gramadosta lähdettyämme ajoimme pitkälti 6 tuntia kunnes saavuimme määrän päähän. En vaan millään muista sen kaupungin nimeä. Oltiin siis matkalla Paulinan host-isän siskon luo. Sinne saavuttuamme oltiin todella väsyneitä. Illalliseksi saatiin Churrascoa sitä tunnettua grilli lihaa, suolaista ja rasvasta! Illallisen jälkeen käytiin katsomassa kaupungin jouluvaloja ja sen jälkeen petiin!
Aamulla Lähdettiin kahdeksan aikaan ajamaan kohti toisen siskon kotia. Sinne matkaa kesti taas joku suunnillen 5 tuntia. Matkalla pysähdyttiin lounastamaan ja tästä osavaltiosta ei selvästikään löydy mitään muuta ruokaa kuin CHURRASCOA! Ja tässä paikassa se ruoka oli ihan kamalaa. Siskolle päästyämme ekana mentiin jääkaapille. Tarkoitus ei ollut jäädä sinne yöksi mutta vanhemmat päätti, että oltiin matkustettu jo ihan tarpeeksi. Sitten vietettiin loppupäivä siellä hengaillen ja kertoen omista kotimaistamme niille sukulaisille. Illalliseksi meillä oli TAAS sitä kaikkien rakastamaa herkullista CHURRASCOA! Alan olemaan aika täynnä tota lihaa ja perunasalaattia. Hyi ei enempää kiitos!
Hyvin nukutun yön jälkeen aamulla lähdettiin kymmenen aikaan ajamaan kohti Host-isän kotitaloa. Se oli siis todellakin keskellä ei mitään. Ajettiin läpi pikku kaupungin, jonka jälkeen alkoi pelkkää hiekkatietä. Ajettuamme n. 2 tuntia sitä huonoa tietä pitkin kukkuloiden ja peltojen keskeltä löytyi pieni kylä. Noh ei vieläkään saavuttu perille vaan jatkettiin kylän läpi ja vielä huonompaa tietä pitkin niin monttuun ettette voi edes kuvitella! Keskellä mitättömyytä oli maailman söpöin puinen talo ja maailman söpöin brasilialainen isoisä! Siellä oli lehmiä ja kanoja ja kissoja ja muita elukoita. Mentiin lounaalle serkkujen taloon joka on ihan naapurissa ja saatiin CHURRASCOA! Vietettiin siellä iltapäivä ja kierrettiin niiden puutarhaa. Voitteko kuvitella, niillä oli puutarhassa vesimeloonia, papaijaa, appelsiineja, mansikoita, punajuuria ja kaikkea muuta kummallista. Ainiin ja paras mitä sieltä puutarhasta löyty oli tupakka. Naurettiin sille ku niillä kasvo tupakka kasvia kukkapenkistä :D
Myöhemmin sitten käytiin pelaamassa biljardia serkkujen kanssa ja yritettiin napata tipuja. Pitkän yrityksen jälkeen onnistuttiin vihdoin! Illalla pelattiin brasilialaisia korttipelejä ja RISTISEISKAA.
Aamulla herätessämme oli kamala myrsky ja kaatosade. Lounaan jälkeen oli aika sanoa heipat ja lähteä ajamaan kohti kotia. Napattiin pari lehteä tupakkakasvista mukaan muistoksi, haha kuinka hauskaa. Kotiin matkaa oli n. 6 tuntia ja sain matkustaa etupenkillä! Luksusta siis. Tytöt ja host-äiti nukku suuren osan matkasta, mutta minä pysyin hereillä ja pidin kuskin hereillä. Keskusteltiin portugaliksi kaiken maailman jutuista. On niin mieletöntä et pystyy jo puhuu kaikkea portugaliks aaahhh!!
Mentiin kaikki Paulinalle yöksi ja saavuttuamme sinne ihmeteltiin miksi kaikki kaapit oli auki ja tavarat leväällään. Paulinan huone oli yks sekamelska. Sit paulinan äiti tuli ja pyys meijät kattoo sen huonetta. Kaikki sen korulaatikot oli avattuna sängyllä ja korut viety. Vaatehuone oli ihan ympäriämpäri ja makuuhuoneen ikkuna rikottu. Sillä aikaa kun oltiin oltu matkalla joku oli murtautunu sinne kotiin. Ja se palvelija/kodinhoitaja oli nukkunu ja vahtinu taloa koko sen ajan. Ainoastaan tänä aamuna kun saavuttiin se neiti oli lähteny sieltä kotiin ja sinä aikana se talo oli ryvätty. Todella jees. Oli sieltä viety myös rikkinäinen dvd-kone ja sen äitin työ hommelit.
Että semmoista reissua kerrakseen taas :) Nyt ollaan perillä onnellisesti!

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Canella ja Gramado

Tänään lähdettiin aamulla Sao Joaquimista kello kahdeksan aikoihin. Meidän ei annettu nukkua autossa, joten pakotettiin itsemme pysymään hereillä. Se osoittautui kuitenkin hyväksi ideaksi, koska matkalla nähtiin ehkä oudoimpia hautausmaita ikinä! Siellä oli pieniä taloja joihin ne ihmiset on haudattu ja sit niissä taloissa oli vielä ikkunat! Mitä kummaa kysynpä vaan? Noh me tytöt pilkittiin takapenkillä, kunnes oli aika pysähtyä. PYsähdyttiin sellaiselle näköalapaikalle, josta oli mielettömät näkymät. Oltiin tosi korkeen vuoren huipulla ja sieltä näki se koko tien, jota meidän oli tarkoitus ajaa alas. Herra! Ympärillä pelkkää kalliota ja vuorta loputtomiin. Upeeta!! Siellä näköala paikalla oli semmosia elukoita Kotcheja. Ne on ovelia pikku varkaita! Jos on mitään ruokaa lähellä ne nappaa kaiken. Oltiin syömässä hedelmiä ja ne tuli kiipeemään mun jalkaa pitkin et ois saanu otettua sen mun kädestä :D
Lähdettiin sitten hissuksiin ajamaan alas sitä vuorta ja mutkittelevaa tietä. Yks rekka oli jäänyt sinne mäkeen, kun ei päässyt kulkemaan ylös. Siellä vuoristossa oli mielettömän kylmä. Mulla oli pipo ja kaulahuivi kaulassa siellä ollessamme. Hurjaa.. Loppujen lopuksi nukahdettiin tyttöjen kanssa ja seuraavan kerran herättiin kun maasto oli vaihtunut tasaiseksi. Paulinan vanhemmat sano et niillä oli meille yllätys! Oltiin nyt Santa Catarinan osavaltiossa. Hetkenpäästä horisontissa häämötti iso kaupunki ja oltiin ihan ihmeissämme mihin oltiin menossa. Ne vanhemmat vei meidät Biitsille!! Jiiihaaa! +35 astetta ja sininen meri edessä. Ai ai olisittepa nähnyt sen. Mut ei me seillä kauaa oltu kun vaan lounastettiin ja lioteltiin varpaita. Olisin tahtonut uimaan, mutta aika ei riittänyt.
Loppu matka sujui nopeasti. Kristen ja Paulina nukku ja minä katselin maisemia ja rupattelin vanhempien kanssa. Vihdoin saavuttiin kello kuuden maissa kaupunkiin nimeltä Canella. Canella tarkoittaa kanelia ja täällä on omena istutuksia paljon. Jokaisessa ruoassa täällä on kanelia ja omenaa :D Ai miten hyvää! Canellan vieressä on toinen pikku kaupunki nimeltä Gramado. Ollaan täällä yötä pienessä hotellissa. Ihan tosi, tää kaupunki ei muistuta millään tavalla Brasiliaa. Nää kaupungit on saksalaisten pikkukylien kopioita :D Joka ikinen rakennus on saksalais tyylinen ja tää on ihan täysin eurooppalaista. Tahtoisin viettää täällä joulun, koska täällä on vähän viileämpi ja joka puolella jouluvaloja ja koristeita ja lumiukkoja ja joulupukkeja. Täällä on niin kaunista. Ihan kuin jostain piirrertyistä :D Tästä mä pidän. Oltiin illalla katsomassa jouluvalojen sytytystä. Pikkusen erilaista, kun Suomessa. Sitten oli toinen esitys sellaisella pienellä lammellä. Vesiurku show kaikkine valoineen ja ilotulituksineen. Siellä oli keskellä lammikkoa sellaiset pienet katokset joissa oli oopperalaulajia. Se oli semmoinen joululaulu konsertti. Aika mahtavaa, kun kaiken maailman ilotulitukset ja valot ja tulilieskoija joka puolella. Hahah aika huvittavaa :D Mut oli kyllä tosi siistiä! Ilta oli tosi kylmä ja ei oltu varauduttu siihen, joten konsertin jälkeen mentiin vielä kuumalle kaakaolle semmoiseen pikaruokalaan.
Nyt ollaan täällä hotellilla ja aika taas mennä nukkumaan. Huomena herätys kahdeksalta ja matka jatkuu ties minne :)

Tänään lähdetiin matkaan kello 07:00 ja n. 1 ja puolen tunnin yöunien jälkeen oltiin todella väsyneitä. Päämäärään ajomatkaa oli 10 tuntia, joten meillä oli runsaasti aikaa nukkua. Lähteiessämme oli kamala ukkosmyräkkä päällä, salamoi ja vettä tuli kaatamalla. Nukuttiin kyllä alkumatka kokonaan ja sitten vihdoin herättiin kun oltiin melkein perillä. Oikeastaan herättiinhen, ettöä Kristen päästi kammottavan sika äänen kurkustaan nukkuessan. Vitsit että naurettiin sille. Paulinana vanhemmat katto Kristeniä ihan kummastuneina ja me vaan räkätettiin takapenkillä. Hahah miten hauskaa. Saavuttiin sitten vihdoin määränpäähämme Sao Joaquim'iin. Tää on tosi pieni kaupunku ja niin sulonen ku voi vaan olla. Talot on tehty puusta ja niitä on kaiken värisiä. Sao Joaquim on brasilian kylmin kaupunki, tai niin ainakin sanotaan ja se sijaitsee Santa Catarinan osavaltiossa. Täällä on myös joskus luntakin! Sitten etittiin kaks tuntia meille hotellia ja käytiin kammottavimmassa hotellissa ikinä. Siellä haisi home ja oli ihan kosteet sängyt ja hyi että!! Loppujen lopuksi päädyttiin saksalaisen näköiseen rakennukseen, joka osottautui todella mukavaksi. Majoituttiin tänne sitten ja täällä nyt kirjoittelen tätä blogia. Tytöt meni jo nukkumaan, ehkä munkin pitäisi mennä. Kello on jo paljon.

Boa noite Finlandia!

maanantai 6. joulukuuta 2010

Heii!

Täällä on ollut ihan kamalia myrskyjä. Vettä tullut enemmän ku koskaan ja ollut vähän kylmempää. Toissa aamuna heräsin siihen kun vettä tuli taivaalta ihan kaatamalla. Tänään ollut jo ihan hyvä keli vaikka vähän ripottelikin. Kamala tuska kuuma hiki hyi! Tänään oltiin meksikolaisen Paulinan luona tekemässä churrascoa, joka on siis brasilialaisat grillausta. En kyllä tykkää siitä koska se liha on mielettömän suolasta ja ähh liikaa lihaa minulle. Olen täällä yötä tänään, koska huomena lähdetään aamulla klo 05:00 matkustamaan kohti toista osavaltiota Rio grande do sul'ia. Matkalle mukaan lähtee Paulina, Kristen, Paulinan vanhemmat ja minä. Mennään siis moikkaamaan Paulinan perheen sukulaisia. Taas on yksi ikimuistoinen reissu tiedossa tyttöjen kanssa :D

Kristenillä on ihme pakkomielle tehdä musiikkivideoita meidän tekemisistä täällä. Se haluaa kokoajan olla ottamassa videoita ja kuvia ja muokata niitä koneella. Saa nädä milloin niitä pystyy katsomaan :D

Paljon sateisiä terveisiä sinne liian kylmään Suomeen!
Ainiin! Ja HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!